Seiskarinkoiran rotumääritelmä

Hyväksytty Seiskarinkoirakerho ry:n kokouksessa 28.5.2023

Historia

Itämeren rannikoilla on käytetty kivikaudelta lähtien pystykorvatyyppistä koiraa apuna hylkeenpyynnissä. Suomessa koiria tiedetään käytetyn hylkeenpyynnissä Suomenlahden, Saaristomeren, Ahvenanmaan ja osin Pohjanlahden alueella. Koirien tehtävänä oli etsiä hylkeiden hengitysreikiä ja pesäluolia. Koirat olivat liikkeiltään ketteriä, aistit hyvät ja hylkeiden jäljittäminen tapahtui ääneti eläinten arkuuden takia. Koirien piti olla myös sosiaalisia, jotta ne tulivat toimeen ihmisten ja toistensa kanssa ahtaissa yöpymistiloissa. Viimeiset tiedot hylkeenpyynnissä käytetyistä koirista ovat 1950-luvulta.

Hyljekoirat ovat olleet yleistä pohjoista pystykorvatyyppiä ja edustaneet kullekin alueelle ominaista maatiaiskantaa. Tunnetuimpia hyljekoiria ovat olleet Suomenlahden ulkosaarilla (Suursaari, Tytärsaari, Lavansaari ja Seiskari) eläneet koirat. Saarten koirakannoille on ollut tyypillistä, että ne ovat saaneet vaikutteita saarten ulkopuolelta, eli koirakantojen perimä on ollut suhteellisen monipuolinen maantieteellisesti rajatusta alueesta huolimatta.

Ulkosaarten koirien ulkonäköä ja tyyppiä on tutkittu aikalaislähteiden ja perimätiedon perusteella. Suursaarella koirien lukumäärä on ollut suurin ja saaren koirat ovat muodostaneet ulkonäöllisesti yhteneväisimmän kannan. Lavansaarella ja Seiskarissa koirat ovat olleet kirjavampia, joskin koirien rakenteellinen tyyppi on ollut kaikilla saarilla melko yhtenevä: noin puolimetriä korkea, rungoltaan pitkähkö pystykorvainen koira, jolla on kippurahäntä, lyhyt tai keskimittainen turkki, jonka väritys on vaihdellut mustasta ja mustavalkeasta ruskean eri sävyihin.

Ulkosaaret evakuoitiin talvisodan kynnyksellä, jolloin suurin osa koirista menetettiin. Mantereelle tiedetään tuodun vain joitain koiria. Käytännössä saarten koirakannat katosivat. Perimätiedon mukaan Seiskarista olisi 1930-luvulla annettu useampia koiria Pohjanlahden rannikolle. Tämän tiedon innoittamana Leo Sipilä jäljitti 1990-luvulla Seiskarin saarella eläneitä koiria muistuttavia yksilöitä, joita löytyi muutamia kymmeniä. Näiden koirien perustalta luotiin uusi koirakanta, jonka esikuvana toimi ennen toista maailmansotaa Seiskarin saarella elänyt koirakanta.

Seiskarinkoirat

Nykyiset seiskarinkoirat ovat rekonstruktio aikanaan Seiskarissa eläneistä koirista. Nykyisten seiskarinkoirien määritelmä nojaa aikalaislähteistä ja perimätiedoista muodostettuun käsitykseen saaren alkuperäisistä koirista.

Seiskarinkoirien kasvatuksessa pyritään noudattamaan samoja periaatteita kuin aikanaan hyljekoirien kasvatuksessa. Seiskarinkoirakanta on siten avoin ja kantaan otetaan suunnitelmallisesti uusia määritelmän mukaisia yksilöitä. Kantaan otetut koirat ovat useimmiten taustaltaan pohjoisia pystykorvarotuja tai niiden sekoituksia. Kannan avoimuuden perustana on perimän säilyttäminen monipuolisena, jolloin perinnöllisten sairauksien ja vikojen yleisyys olisi mahdollisimman pieni. Ulkonäöllistä yhteneväisyyttä tärkeämpää on koirakannan terveys.

Nykyiset seiskarinkoirat ovat pääasiassa seurakoiria, jotka soveltuvat ketteryytensä, terävien aistiensa ja sosiaalisuutensa ansiosta useimpiin koiraharrastuksen aktiviteetteihin. Seiskarinkoirilla harrastetaan muun muassa agilitya, tokoa, jäljestystä ja terapiatoimintaa.

Koko

Urosten tavoiteltu säkäkorkeus on 47–53 cm ja narttujen 44–50 cm. Ihanteellinen paino on riippuvainen koiran säkäkorkeudesta, mutta useimmiten paino asettuu välille 12–23 kg.

Rakenne

Suhteellisen kevytrakenteinen ja yleisilmeeltään terhakas pystykorva, jonka runko on hieman korkeuttaan pidempi.

Pää on muodoltaan kiilamainen kolmio ja otsapenger on suhteellisen loiva.

Korvat ovat pystyt, kärkien taittuminen mahdollista, mielellään tyvileveyttä korkeammat ja eteenpäin suuntautuvat.

Kuono on melko siro ja pitkähkö, purenta on leikkaava.

Häntä on jämäkkä ja kiertyy selälle.

Karvapeitteessä päälikarva on lyhyehköä ja myötäilevää sekä hylkivää, sisäkarva on havaittavaa. Pidempi päälikarva on mahdollinen.

Turkissa kaikki värit ja väriyhdistelmät ovat mahdollisia. Tyypillisin väritys on musta valkein merkein tai ruskea valkein merkein.

Erityispiirteenä ovat kannukset takajaloissa.

Raajat ja kulmaukset ovat normaalit ja terveet, ja koira on liikkeiltään ketterä.

Luonne ja ominaisuudet

Luonteeltaan seiskarinkoira on avoin, aktiivinen, osallistuva ja sosiaalinen: tulee toimeen toisten koirien kanssa ja viihtyy laumassa sekä on ystävällinen ihmisiä kohtaan.

Koiran luonteeseen ja luonteen kehittymiseen vaikuttavat huomattavasti myös ympäristötekijät, varsinkin varttumisaikana, joten koirien luonteissa on aina yksilöllisiä eroja. Lisäksi samaa sukupuolta edustavat yksilöt eivät välttämättä kaikissa tilanteissa tule toimeen keskenään, varsinkin jos niiden välillä esiintyy kilpailua. Tämä on normaalia.

Seiskarinkoirat ovat riistaherkkiä, mutta riistaherkkyydessä on huomattavia yksilöllisiä eroja. Tavoiteltava ominaisuus on haukkumattomuus riistaa kohtaan; seiskarinkoiran tulisi jäljittää ja kohdata riistaeläin haukkumatta.

Seiskarinkoirilla esiintyy vahtimistaipumusta, jonka voimakkuudessa on yksilöllisiä eroja.

——————

Vuosina 1998–2009 seiskarinkoirilla oli käytössä Leo V. Sipilän Suomen Pystykorvajärjestön avustuksella laatima rotumääritelmä.

Seiskarinkoirakerhon laatima seiskarinkoiran määritelmä otettiin käyttöön Seiskarinkoirakerho ry:n kokouksessa 25.4.2009.

Seiskarinkoiran määritelmä päivitettiin seiskarinkoiran rotumääritelmäksi pienin muutoksin ja täydennyksin Seiskarinkoirakerho ry:n kokouksessa 28.5.2023.