Jalostus

Seiskarinkoirakerho ohjaa seiskarinkoirien lisääntymistä ja jalostusta. Seiskarinkoirien kanta on pieni ja edellyttää siksi suunnitelmallista ja valvottua jalostusta.

Seiskarinkoira on rekonstruktio Seiskarin saarella aikanaan eläneistä hyljekoirista. Kyse oli noin polvenkorkuisesta pystykorvasta, jonka väritys vaihteli mustasta ruskeaan. Oletettavasti saaren koirien perimä on ollut melko monimuotoinen, sillä koirat elivät saarilla vapaina ja lisääntyivät keskenään.

Nykyiset seiskarinkoirat pohjautuvat alkuperäisiä koiria muistuttaviin kantakoiriin, joita otetaan edelleen mukaan seiskarikantaan. Kantakoirille tehdään aina arviointi ja kantakoiraksi ottamisen edellytyksenä on jalostuskäyttö. Kantakoiratarjokkaiden toivotaan ottavan yhteyttä Seiskarinkoirakerhoon, sillä uudet kantakoirat ovat tärkeässä roolissa koirakannan elinvoimaisuuden kannalta.

Seiskarinkoirakerho valvoo jalostusta ohjaamalla astutusvalintaa. Tällä varmistetaan, että keskenään liian läheistä sukua olevat koirat eivät lisäänny. Mahdollisuuksien mukaan astutuksiin pyritään valitsemaan sellaiset koirat, jotka ominaisuuksiltaan täydentävät toisiaan ja jälkeläiset olisivat siten mahdollisimman tarkkaan seiskarinkoiran määritelmän mukaisia.

Seiskarinkoirien kanta on pieni mutta avoin ja astutusyhdistelmissä priorisoidaan terveitä koiria, jotka eivät ole sukua keskenään. Näin pyritään turvaamaan seiskarinkoirakannan perimän mahdollisimman suuri monimuotoisuus, mikä on terveen koirakannan perusta.

Perimän monimuotoisuuden takia seiskarinkoirien koossa, värityksessä ja karvan pituudessa on jonkin verran vaihtelua. Suurin osa koirista täyttää seiskarinkoirien määritelmän, mutta joukossa on määritelmän ulkopuolelle jääviä poikkeuksia. Eniten vaihtelua on karvan pituudessa ja värityksessä. Koon suhteen vaihtelua on vähemmän ja täysin määritelmästä poikkeavat koirat ovat yksittäistapauksia.

Luonteeltaan seiskarinkoirat ovat ystävällisiä ja sosiaalisia. Aggressiivisuutta ei ole todettu. Arkuutta esiintyy joillain yksilöillä kuten myös paukkuarkuutta. Kaikilla seiskarinkoirilla on taipumus riistaan, mutta riistaherkkyydessä on eroja.

Seiskarinkoirien haukkuherkkyydessä on myös eroja. Seiskarinkoirien kohdalla haukkuherkkyydellä viitataan riistan haukkumiseen, sillä hyljekoiran ei tulisi haukkua riistaa. Muun haukkumisen osalta on huomioitava, että useimmiten kyse on tapahaukkumisesta, joka on pääasiassa opittua.

Toistaiseksi seiskarinkoirissa ei ole havaittu merkkejä kannalle ominaisista sairauksista. Sairaat koirat ovat olleet yksittäistapauksia ja ne on rajattu jalostuskäytön ulkopuolelle. Yksittäistapauksina on diagnosoitu muun muassa epilepsiaa ja haimatulehdusta.

Seiskarinkoira on rakenteeltaan pystykorvaista perustyyppiä, joilla rakenteelliset ongelmat ovat harvinaisia. Toistaiseksi seiskarinkoirat ovat osoittautuneet terveiksi koiriksi, joiden fyysiset ja psyykkiset ominaisuudet sopivat siihen, mitä alkuperäisistä hyljekoirista tiedetään – ja tällaiset koirat ovat osoittautuneet hyviksi yleiskoiriksi niin aktiiviseen harrastamiseen kuin tavallisiksi perhekoiriksi.

Seiskarinkoirien jalostukseen liittyvät yhteydenotot: jalostus@seiskarinkoirakerho.fi